Uudenmaan Salibandyerotuomarikerho eli USBEK ry on suurin Suomen salibandyerotuomarikerhoista. Jäseniä meillä on noin 200.

Jäsenistö koostuu lähes yksinomaan tuomaritoimintaa harrastavista henkilöistä, mutta mukana on myös pelkästään erotuomarivalmennusta tai toimitsijatehtäviä suorittavia henkilötä. Lisäksi on henkilöitä, jotka eivät enää harrasta tuomaritoimintaa, mutta haluavat kuitenkin pysyä erotuomariyhteisössä mukana.

Yhdistyksen tarkoituksena on salibandyerotuomariharrastuksen ja -toiminnan ylläpitäminen ja kehittäminen jäsenten keskuudessa. Toimimme paitsi itsenäisenä yhdistyksenä jäsenistön tarpeiden mukaan, myös läheisessä yhteistyössä Suomen Salibandyliiton kanssa.

Kerho järjestää jäsenistölleen säännöllisesti koulutusta, tukee tarpeen mukaan käytännön tilanteissa, tarjoaa kanavan tavata muita erotuomareita ja kommunikoida näiden kanssa erotuomari- ja muista asioista. Järjestämme vuosittain myös yhteisiä tapaamisia esim. pikkujoulujen merkeissä.

Yhdistystoiminnan kannalta tärkein elin on yhdistyksen hallitus, joka valitaan vuosittain pidettävässä sääntömääräisessä vuosikokouksessa.

Erotuomaritoiminnan tarpeita varten yhdistyksessä on erilaisia työryhmiä, valiokuntia ja toimikuntia, kuten koulutustyöryhmä, edunvalvontatyöryhmä ja tiedotustyöryhmä. Lisäksi alaisuudessamme toimii UETV eli Uudenmaan erotuomarivaliokunta, jonka vastuulla ovat kerhon pelien kurinpito sekä luokitusasiat.

USBEK välittää erotuomareita salibandyotteluihin. Voit tilata tuomarin harjoitusotteluun tai turnaukseen joko internet-sivustomme kautta tai puhelimitse. Tuomarit asettelee tilausten perusteella kerhoasettelija.

YLEISIÄ TIETOJA YHDISTYKSESTÄ

  • Uudenmaan Salibandyerotuomarikerho USBEK ry on merkitty yhdistysrekisteriin 13.3.1995.
  • Yhdistyksen rekisterinumero on 162.955
  • Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki
  • Yhdistyksen Y-tunnus on 1047857-7. Yhdistys on merkitty ennakkoperintärekisteriin.
  • Yhdistyksen pankkiyhteys Danske Bank IBAN FI 27 8146 9710 1758 93.

Yhdistyksen keskeiset toimihenkilöt kaudella 2021-2022

  • Puheenjohtaja Mika Laakso, puheenjohtaja(at)usbek.fi
  • Rahastonhoitaja Miklos Salminen, rahastonhoitaja(at)usbek.fi
  • Jäsenvastaava Sirke Kyhäräinen, jasenrekisteri(at)usbek.fi